Miten voikin olla, että aina jakson lopussa tulee järjetön kiire? Tentteihin olisi pitänyt osata ennakoida jo ajat sitten, mutta kummasti nyt on sitten niihin valmistautuminen, pari luentopäiväkirjaa, harjoituskurssin tehtävä, loputon ranska ja nyt alkavat kurssit (sekä niiden suunnittelu) päällekäin. Tarkoitus oli kyllä tehdä muutakin kuin koulua, mutta ei ilmeisesti onnistu se.
Yksi syksyn tavoitteistani oli oppia aikatauluttamaan asiat kunnolla ja tehokkaasti, mutta kummasti se tavoite unohtui impulssien ristiaallokossa. Eilinen iltakin meni HTML:än opetteluun, vaikkei siinä kyllä tullut mitään uutta esille. No, koodausta tarvitaan aina, eikä kertaus ole pahitteeksi.
Sen kyllä olen huomannut, ettei mikään asia loppujen lopuksi ole niin vaikea, kuin miltä se aluksi näyttää. Eiköhän ne suuresti vihaamani luentopäiväkirjatkin suhteellisen kivuttomasti valmistu, toivottavasti jo tänään.
Ranskan uutuudenviehätys on hieman laantunut, mutta yhä edelleen se on ihan mielenkiintoista ja ainakin vaihtelua ainaiselle tenttikirjojen lukemiselle ja ontuvien esseiden kirjoittamiselle. Uusia tapoja oppia kieltä löytyy vähän väliä ja se osaltaan pitää homman mielenkiintoisena. Harmillisesti opiskelu ja motivaatiohuiput eivät ikinä osu yhteen, mutta yhtenä opiskelun suurimmista anneista voidaankin varmasti pitää sitä, että saa asioita tehtyä myös silloin, kun homma kiinnostaa kuin loputon talvi, tai kun ei taas vanhaan tuttuun tapaan ole nukkunut kunnolla aikoihin.
Eräänkin vanhan kesätyön kantava voima oli kuukausia kestävä loputon väsymys ja jatkuva nälkä, mutta toisaalta täysi kyvyttömyys tehdä asialle mitään. Eipä sillä, väsymys ei ole mitään verrattuna siihen, ettei tulevaisuutta näy ja tunteet ovat kuolleet pois. Ja niin, jos aamulla jaksaa nousta sängystä, on ihan turha valittaa elämän olevan rankkaa. Selvästikään ei ole.
Joten mikäpä tässä on ollessa, hukutetaan itsemme tehtäviin ja edetään päivä kerrallaan.
No comments
Post a Comment