Kylläpä elämä olisikin helppoa, jos mieli ei koko ajan heittäisi häränpyllyä. Välillä maailma on yksi suuri osteri vain, välillä masennus kolkuttaa portilla ja välillä olen niin irti elämästä, että muu maailma haihtuu savuna tuuleen ja jälkeen päin voi vain ihmetellä, miten taas kävi näin.
Olen jo hyväksynyt sen tosiasian, ettei tällä mielellä saa koskaan elettyä normaalia arkea. En sitä kyllä ole koskaan halunnutkaan, vaikka joskus mietin, miten naurettavan helppoa olisi vain huolehtia töistä ja kodista ja tapailla pilipaliystäviä iltaisin. Kuitenkin jo kesätyöt jokapäiväisine rutiineineen hipoo mahdottomuutta, vaikka aina niistä on turhankin suurella kunnialla selvitty.
Nyt yliopiston alettua arki ei onneksi ole ihan niin arkea, vaan jokainen päivä voi ihan hyvällä omalla tunnolla olla erilainen. Tänään en ole saanut muuta tehtyä, kuin vienyt lomakkeen pääaineen vaihtoa varten, pessyt lattiat ja kylppärin, käynyt kaupassa ja kirjastossa ja vähän järjestellyt paikkoja. Eli toisin sanoen en taaskaan ole saanut yhtään mitään aikaan.
Muiden mielenterveyden kulmakiviin on hankalampi perehtyä, mutta ainakin omat alkaa jo olla tuttuja, onhan niitä tässä jo iät kaiket ihmetelty. Tärkeimpänä voidaan kuitenkin pitää sitä, ettei missään kohtaa saa tulla tylsää. Jotain uutta ja haastavaa täytyy koko ajan olla käden ulottuvilla, ettei hengitys vaikeudu ja järki sumeudu.
Eilen illalla tuli muutaman päivän hyvän jakson jälkeen taas se raskas ja lamaannuttava olo, josta on ihan älyttömän vaikea päästä irti. Noin pieneen pätkään riitti onneksi vain yö-niminen katko ja tänään olen puuhastellut ihan tyytyväisenä sen kummempia miettimättä. Kirjoittaminenkin auttaa vähän, ainakin se purkaa turhautumista.
Vielä on kumminkin paljon mielen arvoituksia selvittämättä, joten samaan asiaan palataan varmaan taas pian, mutta nyt pitänee jatkaa päivän tavoitteita.
No comments
Post a Comment