Always One Step Too Far

Syksyn pahin kiire alkaa jo helpottaa ja bloggailuunkin olisi taas enemmän aikaa, vaan kun muistaisi oikeasti kirjoittaakin. Jokaisessa suomenkielisessä blogissa tuntuu olevan se ongelma, ettei se kuitenkaan koskaan mihinkään vie. Omien blogien kohdalla se nyt varsinkin pitää paikkansa, mutta en kyllä muista yhtään jonkun muunkaan suomenkielisen kirjoittamaa blogia, joka olisi jotenkin inspiroiva tai mielenkiintoinen. Varsinkin suosituimmat blogit tuppaavat olemaan sellaista pahvista turhuutta, että väkisinkin miettii onko tässä mitään järkeä.

Ykkösblogini on englanniksi eikä siltä seuraajia puutu, mikä on sinänsä ihan hauska asia. Ei ainakaan tarvitse haaveilla uusista lukijoista, kun tietää, ettei se tunnu yhtään miltään. Tätä blogia aloittaessani tuumin homman kuivuvan varmaan aika nopeasti kokoon ja näinhän se taas vanhaan tuttuun tapaan menee. Eipä sillä, tavoitteet eivät ole korkealla ja mitä sitä nyt yhdestä blogista sen enempää välittäisi. Tarkoitus on kuitenkin vielä jatkaa, ihan vain koska aloitettua ei parane jättää kesken vain koska homma ei luista. Silti aika noloa, että perustin blogin juuri Bloggeriin.

Mitä velvollisuuksiin yleisesti tulee, niin ei ehkä liian hyvin mene. Tutkimus- ja luentopäiväkirjoja on edelleen kasassa vaikka ja kuinka, jonka lisäksi pitäisi tällä viikolla kirjoittaa yksi sisällönanalyysi, lukea ranskan kokeeseen (tai lukea ja lukea, mutta), aloittaa kaupunkisosiologian esseetä ja vähän kehitysmaatutkimuksen tehtäviäkin. Siivota pitäisi myös, mutta se nyt ei oikein mene tekemisestä.

Viime päivät ovat kuluneet haastattelua tehdessä ja litteroidessa, tenttiin lukiessa (uudella tekniikalla) ja tehtäväpinoa ihmetellessä. Sunnuntaille sattui taas zombiepäivä naapurien takia, enkä siis pystynyt tekemään mitään. Hassua kun joskus kesätöissä kuvittelin kroonisen väsymyksen olevan valittamisen arvoinen asia, vaikka silloin kaikki velvollisuudet liittyi käytännön tekemiseen. Eikä väsymys nyt muutenkaan ole mitään vaikka masennukseen verrattuna, että sekin vielä.

Tänään on nyt kuitenkin tarkoitus kertailla ranskan sanastoa keskiviikon koetta varten ja toivottavasti saada edellinen luentopäiväkirja poliittisesta sosiologiasta kirjoitettua ennen huomista luentoa.

He Who Does not Work, Neither Shall He Eat

Älypäänä pidän neljää blogia samaan aikaan, joten tottahan joku niistä sitten kärsii. Suomeksi bloggaaminen nyt on muutenkin kyseenalaista, mutta vielä kun tietää miten paljon tämänkin blogin pitäminen kiinnostaa, niin voi vaan ihmetellä miksen suosiolla keskity muuhun. Vaan minkäs teet, tavoitteet on tavoitteita.

Viime viikkoina puuhaa on ollut niin paljon, ettei tälle blogille ole oikein ehtinyt antaa ajatustakaan. Tutkimuspäiväkirjoja, luentopäiväkirjoja ja erityisesti ranskan sanoja on riittänyt ja riittää edelleen vaikka koko muulle maailmalle, eikä loputon työskentely tee hyvää motivaatiolle. Jotenkin en kuitenkaan jaksa ylläpitää sitä hyvää tapaa, että työskentely loppuu tiettyyn aikaan päivästä, jotta loppuilta on sitten vapaata. Iltakahdeksan ja -kymmenen välillä on loistavaa harjoitella vielä vähän epäsäännöllisiä verbejä tai joskus oikein reippaalla mielellä vaikka kirjoitella niitä päiväkirjoja.

Ensi viikot kuluvat kaikenmaailman kirjoituksia väkertäessä ja ranskan kokeeseen valmistautuessa. Ensi viikolla alkaa yksi kehitysmaatutkimuksen kurssi, jonka otan Helsingin avoimen kautta. Sosiologia on kyllä hyödyllistä, mutta mikään ei yllä mielenkiinnossa kehitysmaatutkimuksen tasolle ja harva kurssi ylipäänsä tuo sen kummempaa ymmärrystä maailmasta verrattuna tuohon aineeseen. Se huono puoli tuossa tulevassa kurssissa kuitenkin on, että siihen kuuluu kolme esseetä, joitain tehtäviä ja vielä yksi kirjatentti, johon tuleva materiaali on arvatenkin taas järjettömän vaikeaa. Vaan mitäpä pienistä ja turha kevättä vielä on hermoilla.

Uudenvuodeenlupauksiin kuului yhden novellin ja yhden lyhärin käsikirjoituksen kirjoittaminen, eli nekin pitäisi näihin hupeneviin viikkoihin vielä saada tungettua. Käsikirjoitukseen on jo idea ja arvioitu sivumäärä on jotain kymmenen luokkaa, joten sitä ei ainakaan ole syytä lykätä paljon myöhemmäksi. Tavallisesti olen kyllä suorittanut viimeisiä uudenvuodenlupauksia vielä muutama tunti ennen vuodenvaihdetta, mutta jospa ei tänä vuonna.

Nyt marraskuussa olisin halunnut osallistua NaNoWriMoon (National Novel Writing Month), mutta ei sille kyllä mitenkään ole aikaa. Ehkä ensi vuonna sitten ja onhan noita muitakin kirjoitushaasteita tarjolla, ihan jo omastakin takaa. Sitä paitsi kirjoittaisin tässä vaiheessa mieluiten käsikirjoituksia muutenkin.

We'd Like to Do It, Do It

Päivän päätteeksi voi sanoa jotain saaneensa tehtyä, mutta paljon jäi huomisellekin. Yleisesti ottaen on tietenkin jokseenkin urpoa tehdä listoja, joita ei käytännössä edes voi saada suoritettua päivässä, mutta joskus näinkin. Siivoamiseen meni paljon enemmän aikaa kuin oletin, lähinnä tuon vaatehuoneen takia. Mutta onpa sekin nyt sitten siisti kuin psykopaatin omatunto.

Koulujuttuja en edes olettanut tekeväni, mutta vähän tuli ryhmätyötä pohdittua ja taas kerran uusia tekniikoita suunniteltua. Muistiinpanoja kirjoittelin ties kuinka kauan, vaikkei niitä edes ollut mikään tarve tehdä. Huomenna saan toivottavasti jotain noista päiväkirjoista kirjoitettua. Ja oikeastaan tällä viikolla piti keskittyä siihen ranskaan, jotenkin kummasti se vaan on ehtinyt jo vähän unohtumaan. 

Koska kirjoittaminen tuntuu nyt samalta kuin tervassa pyöräily, taidan jättää sen kummemmat selitykset myöhemmäksi. Eihän tämmöistä soopaa kehtaisi julkaistakaan, mutta menköön nyt.

1. kirjoita 1. tutkimuspäiväkirja
2. kirjoita 2. tutkimuspäiväkirja
3. kirjoita 3. tutkimuspäiväkirja
4. kirjoita 4. tutkimuspäiväkirja
5. kirjoita 2. luentopäiväkirja
6. tiskaa
7. siivoa vaatehuone
8.  pese lattia
9. pyyhi pölyt
10. siivoa
11. kokoa lokakuun kuitit
12.  ranskan kirjoitelma
13. 1 kpl/Haunted
14. 1kpl /In the Shadow of the Master
15. html loppuun
16. blogipostaus illalla
17. vaihda blogin värimaailma vihreäksi
18. kertaa englannin epäsäännölliset verbit
19. muistiinpanot Hemingwaysta
20. muistiinpanot Karl Marxista
21. muistiinpanot Gandhista
22. muistiinpanot Malalasta
23. muistiinpanot valtiomuodoista
24. siivoa keittiön alakaappi
25. lue lukemattomat sanomalehdet

Let's Do It

Mitään kiireellistä tekemistä ei nyt ole, joten päivä on mitä sopivin vähän pidemmän tehtävälistan tekemiseen. Naapureiden takia ei ikinä ehdi nukkua kunnolla, mutta toisaalta, ei tekeminen energiaa edellytä, vaan hommat hoituvat ne tekemällä.

Tänään olisi tarkoitus saada mahdollisimman monta asiaa aikaiseksi (niin kuin aina..). Muutama harjoituskurssin tutkimuspäiväkirja on rästissä ja ranskassa nyt on mahdotonta olla muuta kuin jäljessä, että ne nyt on tuossa tärkeimpänä. Niinpä listalla on:

1. kirjoita 1. tutkimuspäiväkirja
2. kirjoita 2. tutkimuspäiväkirja
3. kirjoita 3. tutkimuspäiväkirja
4. kirjoita 4. tutkimuspäiväkirja
5. kirjoita 2. luentopäiväkirja
6. tiskaa
7. siivoa vaatehuone
8.  pese lattia
9. pyyhi pölyt
10. siivoa
11. kokoa lokakuun kuitit
12.  ranskan kirjoitelma
13. 1 kpl/Haunted
14. 1kpl /In the Shadow of the Master
15. html loppuun
16. blogipostaus illalla
17. vaihda blogin värimaailma vihreäksi
18. kertaa englannin epäsäännölliset verbit
19. muistiinpanot Hemingwaysta
20. muistiinpanot Karl Marxista
21. muistiinpanot Gandhista
22. muistiinpanot Malalasta
23. muistiinpanot valtiomuodoista
24. siivoa keittiön alakaappi
25. lue lukemattomat sanomalehdet

Eli varsin helppoa tekemistä tälle päivälle. Kodinhoitoon liittyvät asiat nyt on niin mitättömiä, ettei niitä edes kannattaisi listata (jos tehdäkään), mutta menköön nyt. Ainakin saa paremman käsityksen siitä, paljonko yhdessä päivässä ehtii tekemään ja ehkäpä huomisen lista on taas astetta parempi.

Back on Track

Koko viime viikon oli taas älytön kiire, mutta nyt on sentään aikaa johonkin muuhunkin kuin kiireisimpiin koulujuttuihin. Siksipä ajattelin taas uudistaa opiskelukuviot ja kokeilla, josko motivaatiota riittäisi ihan oikeaan opiskeluun asti. Muutama idea siihen jo on, mutta katsotaan, millaiseksi rutiini käytännössä muodostuu. Vai muodostuuko miksikään.

Koska tällä viikolla ei ole kuin kolme tuntia läsnäoloa ja yksi ryhmätyö (+ 4 tutkimus-/luentopäiväkirjaa ja ranskaa), niin on hyvä sauma sivistää itseään muuten. Kaikki kaipaamani klassikkokirjat oli vaihteeksi muualla kuin kirjaston hyllyssä, joten lainailin sitten mitä sattuu muuta, joka osui tarpeeksi lähelle. Siis Hemingwayta, Woolfia, palanen Poeta ja päälle Palahniukilta yksi helpon näköinen teos.

Ranskan tunteja ei ole tällä viikolla ollenkaan, joten sitä olisi vapauden huumassa tarkoitus kertailla oikein urakalla. Ja ilmeisesti tehdä joku kahvilakirjoitelma ensi viikkoon mennessä. Harmikseni olen täysi viiripää suunnitelmien ja aikataulujen suhteen, mutta eiköhän sitä taas saada kaikki tehtyä määräaikaan mennessä. Vaan kun ei tällä kertaa tulisi sitä kiirettä.

Tänne blogin puolelle oli tarkoitus mainostaa useampaakin opiskelun kannalta hyödyllistä nettisivua, mutta jää sekin tuonnempaan. Ei kai sitä kukaan olisi lukenutkaan. Tosin samapa tuo, kun en kirjotia omaksi tai muiden iloksi, vaan ihan vain projektiharjoittelun pakosta. Ja varmaan siksikin, että blogiin kirjoittaminen on niin naurettavan helppoa, että voi näppärästi uskotella itselleen tehneensä jotain, kun tänne vähän tuhertaa. Vaikka tosi asiassa tuli taas sekin vartti tuhlattua, eikä blogiin kirjoitettua soopaa edes jaksa lukea jälkeen päin. Mistä tulikin mieleen, että pitäisi varmaan taas alkaa kirjoittaa päiväkirjaa. Jos se olisi vaikka ensimmäinen askel isomman kirjoitusprojektin suuntaan.

It's a Better Day

Miten voikin olla, että aina jakson lopussa tulee järjetön kiire? Tentteihin olisi pitänyt osata ennakoida jo ajat sitten, mutta kummasti nyt on sitten niihin valmistautuminen, pari luentopäiväkirjaa, harjoituskurssin tehtävä, loputon ranska ja nyt alkavat kurssit (sekä niiden suunnittelu) päällekäin. Tarkoitus oli kyllä tehdä muutakin kuin koulua, mutta ei ilmeisesti onnistu se.

Yksi syksyn tavoitteistani oli oppia aikatauluttamaan asiat kunnolla ja tehokkaasti, mutta kummasti se tavoite unohtui impulssien ristiaallokossa. Eilinen iltakin meni HTML:än opetteluun, vaikkei siinä kyllä tullut mitään uutta esille. No, koodausta tarvitaan aina, eikä kertaus ole pahitteeksi.

Sen kyllä olen huomannut, ettei mikään asia loppujen lopuksi ole niin vaikea, kuin miltä se aluksi näyttää. Eiköhän ne suuresti vihaamani luentopäiväkirjatkin suhteellisen kivuttomasti valmistu, toivottavasti jo tänään.

Ranskan uutuudenviehätys on hieman laantunut, mutta yhä edelleen se on ihan mielenkiintoista ja ainakin vaihtelua ainaiselle tenttikirjojen lukemiselle ja ontuvien esseiden kirjoittamiselle. Uusia tapoja oppia kieltä löytyy vähän väliä ja se osaltaan pitää homman mielenkiintoisena. Harmillisesti opiskelu ja motivaatiohuiput eivät ikinä osu yhteen, mutta yhtenä opiskelun suurimmista anneista voidaankin varmasti pitää sitä, että saa asioita tehtyä myös silloin, kun homma kiinnostaa kuin loputon talvi, tai kun ei taas vanhaan tuttuun tapaan ole nukkunut kunnolla aikoihin. 

Eräänkin vanhan kesätyön kantava voima oli kuukausia kestävä loputon väsymys ja jatkuva nälkä, mutta toisaalta täysi kyvyttömyys tehdä asialle mitään. Eipä sillä, väsymys ei ole mitään verrattuna siihen, ettei tulevaisuutta näy ja tunteet ovat kuolleet pois. Ja niin, jos aamulla jaksaa nousta sängystä, on ihan turha valittaa elämän olevan rankkaa. Selvästikään ei ole.

Joten mikäpä tässä on ollessa, hukutetaan itsemme tehtäviin ja edetään päivä kerrallaan.

Could've Done it Already...

En haluaisi elämän olevan pelkkää suorittamista, vaikka toisinaan tuntuu siltä, ettei muunlaisessa elämässä ole mitään makua. Ehken vain ole löytänyt mitään parempaa tai kaikki se parempi on jo takana. Tai sitten itsensä kehittäminen vain on se syy herätä aamulla.

Joka tapauksessa itsensä muuttaminen on älyttömän vaikeaa, varsinkin kun tavoitteita on niin paljon ja ne saavat vähän väliä uusia muotoja. Kaikkein hankalinta taitaa kuitenkin olla se, että arjen velvollisuudet tulevat koko ajan paremman tekemisen väliin. Nytkin mielessä on vaikka mitä, mitä voisi tehdä ja motivaatiotakin löytyy, mutta ensi viikolla on tentti ja siihen valmistautuminen takkuaa toden teolla.

Pitkään pidin itseäni juuri lukijatyyppinä ja kyllähän tiedon sisäistäminen lukemalla helppoa onkin, mutta enää se ei vain riitä. Lukion jälkeen ja kansanopistoissa pyöriessä identiteetti, omat rajat ja kiinnostuksenkohteet alkoivat selkeytyä ja viime vuonna oppiminen ja eri tavat oppia tulivat entistä ajankohtaisemmaksi jo ihan yliopiston pääsykokeisiin lukemisen vuoksi, mutta kiinnostuksenkohteena ne olisivat muutenkin.

Yliopisto on tähän mennessä ollut varsinainen pettymys oppimisen tukemisen ja ajankäytön suhteen. Luennot on täysin yhtä tyhjän kanssa, luentodioissa ei ole mitään järkeä, eikä tenttiin lukeminen auta henkisessä kasvussa sen enempää kuin nukkuminen. Kielten opiskelu on ranskan alkeiskurssin perusteella parempaa kuin alemmilla asteilla, mutta tottahan paljon riippuu kurssista ja opettajasta. Nopea tahti ja kunnon vaatimukset ovat hyvästä, mutta itse tunnit on suoraan sanottuna aika turhia. Ranskan kurssiin tuntuu pätevän sama kuin muuhunkin opiskeluun: tunnille osallistuminen on itsestään selvä velvollisuus, mutta kaikki oppiminen tapahtuu kuitenkin kotona ja puolet siitä ei liity koulukirjoihin mitenkään.

Olen syksyn aikana perehtynyt ensisijaisesti ranskan opiskelun hyödyn ja tahdin maksimoimiseen. Ideoita on vaikka ja kuinka ja joka päivä ymmärtää prosessia paremmin, mutta käytännön toteutus on aika heikoilla. Näin se kyllä tuppaa aina olemaankin, suunnitelma on, mutta toteutus odottaa vuoroaan sillä välin kun innoissani ideoin muuta ja huomaamattani tuhlaan aikaa ties mihin.

Pitkästä aikaa kaikenlaiseen itsensä kehittämiseen olisi motivaatiota ja energiaakin, mutta arkielämän turhuudet tunkevat taas tielle. Ensi viikon tenttiin pitäisi lukea, uudessa kämpässä on vielä järjesteltävää, ranskaan pitäisi käyttää turhaa aikaa mm. tekemällä läksyjä ja nyt ei kävelykään kunnolla onnistu venähtäneen nilkan takia. Kuitenkin tuntuu siltä, että se parempi vaihe on ihan lähellä. 

Kissanhiekkaa arjen pesuvadissa?

Kylläpä elämä olisikin helppoa, jos mieli ei koko ajan heittäisi häränpyllyä. Välillä maailma on yksi suuri osteri vain, välillä masennus kolkuttaa portilla ja välillä olen niin irti elämästä, että muu maailma haihtuu savuna tuuleen ja jälkeen päin voi vain ihmetellä, miten taas kävi näin.

Olen jo hyväksynyt sen tosiasian, ettei tällä mielellä saa koskaan elettyä normaalia arkea. En sitä kyllä ole koskaan halunnutkaan, vaikka joskus mietin, miten naurettavan helppoa olisi vain huolehtia töistä ja kodista ja tapailla pilipaliystäviä iltaisin. Kuitenkin jo kesätyöt jokapäiväisine rutiineineen hipoo mahdottomuutta, vaikka aina niistä on turhankin suurella kunnialla selvitty.

Nyt yliopiston alettua arki ei onneksi ole ihan niin arkea, vaan jokainen päivä voi ihan hyvällä omalla tunnolla olla erilainen. Tänään en ole saanut muuta tehtyä, kuin vienyt lomakkeen pääaineen vaihtoa varten, pessyt lattiat ja kylppärin, käynyt kaupassa ja kirjastossa ja vähän järjestellyt paikkoja. Eli toisin sanoen en taaskaan ole saanut yhtään mitään aikaan.

Muiden mielenterveyden kulmakiviin on hankalampi perehtyä, mutta ainakin omat alkaa jo olla tuttuja, onhan niitä tässä jo iät kaiket ihmetelty. Tärkeimpänä voidaan kuitenkin pitää sitä, ettei missään kohtaa saa tulla tylsää. Jotain uutta ja haastavaa täytyy koko ajan olla käden ulottuvilla, ettei hengitys vaikeudu ja järki sumeudu.

Eilen illalla tuli muutaman päivän hyvän jakson jälkeen taas se raskas ja lamaannuttava olo, josta on ihan älyttömän vaikea päästä irti. Noin pieneen pätkään riitti onneksi vain yö-niminen katko ja tänään olen puuhastellut ihan tyytyväisenä sen kummempia miettimättä. Kirjoittaminenkin auttaa vähän, ainakin se purkaa turhautumista.

Vielä on kumminkin paljon mielen arvoituksia selvittämättä, joten samaan asiaan palataan varmaan taas pian, mutta nyt pitänee jatkaa päivän tavoitteita.

A Reason to Live

Pitkään olen miettinyt syytä elää, tietäen, että se on tulossa yllättäen ja sieltä, mistä sitä voisi vähiten odottaa. Nyt, ihaillessani jälleen kerran kuvaa Valkoisesta talosta Osama bin Ladenin kuoleman aikaan, sain vihdoin siitä kiinni.

Taas kerran avain ratkaisuun löytyi ihan vierestä ja kyseinen kuva (x) on oikeastaan vain symboli avaruudelliselle ajatuksia, jotka ovat läsnä päivittäin. Yllättäen se yhdistettynä ebolaan ja Charlie Clouseriin muodosti uuden näkymän.

Luonnollisesti mitään tarkkoja syitä on turha odotellakaan, eikä hetken ymmärrys takaa pitkää matkaa, mutta tästä on taas hyvä jatkaa hatarin askelin eteenpäin. Ehkä ne askelet vielä joku päivä muttuvat varmemmiksi.

Yhä vielä puuttuu yksi tärkeä palanen, johon liittyviä ongelmia olen pohtinut ja useamman kuukauden. Empatia tuntuu olevan heikolla pohjalla, enkä saa sitä järjellä vahvistettua. Koko ongelmaan on tietenkin useita syitä, mutta sitä on ratkaisevan vaikeaa korjata jo siitäkin syystä, että ajatus muihin luottamisesta on täysin absurdi. Kun kehenkään ei ole yhteyttä, on hankala antaa tunteille arvoa. Eikä ihmisarvolla ole järjen kanssa mitään tekemistä.

Toisin sanoen on tarpeen oppia ajatelemaan vahvan itsekkäästi: uskoa siihen, että minulla on oikeus elää. Tästä seuraa automaattisesti, että muilla on sama oikeus. Toisin päin se ei tietenkään toimi. Tietoisen mielen pitäisi siis saada muutettua alitajuntaa ja abstraktia mieltä. Tästä ei kuitenkaan ole kummoista kokemusta, mutta toisaalta jo se itsessään on syy yrittää.

Tu Parles Français? Non.

Rakastan kieliä ja yksi harvoista innostavista ajatuksista tulevaisuuden suhteen on omata joku päivä hyvä kielitaito. Jos kieliä oppisi hetkessä, osaisin nyt sujuvasti englantia, ranskaa, espanjaa, swahilia, latinaa, arabiaa ja hepreaa. Harmikseni osaan käytännössä vain englantia. Pari lukion espanjan kurssia tuli suoritettua, mutta siitä on vielä pitkä matka oikeaan osaamiseen.

A-ruotsia opiskelin 8 vuotta, kuitenkaan mitään varsinaista osaamista saavuttamatta. Ruotsia puhuvat sukulaiset ja ruotsinkielisillä alueilla oleskelu on ihan yhtä tyhjän kanssa, kun kyseistä kieltä ei kumminkaan tarvitse missään, eikä se edes kuulosta tai näytä hyvältä. Turhan takia opiskelu ei innosta, mutta vielä pitäisi petrata sen verran, että pääsen yliopiston pakollisesta ruotsista läpi. Käytännössä kaikkihan on kyseissä kielessä ihan nollatasolla, joten saa nyt nähdä mitä mukamuka-osaamista sen pakollisen kurssin suorittamiseen tarvitaan.

Äidinkieleksi osui tietysti suomi, mikä on varsinainen pettymys ja oikeastaan syy olla edes yrittämättä saavuttaa elämässä mitään mielenkiintoista. Vaan koska muitakaan hyviä vaihtoehtoja ei ole, täytynee unohtaa moiset epäonnettomuudet ja uskoa siihen, että vielä joku päivä voin ihan oikeasti osata puhua jotain kieltä. Tai ainakin englantia.

Tänään ajattelin kuitenkin keskittyä ranskaan. Aloitin sen vasta pari viikkoa sitten yliopiston alettua (vai oliko se viime viikolla?), joten tätä huonompi ei oikeastaan voisi ollakaan. Toisaalta, näinkin pienellä sanavarastolla osaan jo varmasti paremmin ranskaa kuin suurin osa maailman ihmisistä, mutta ei se kyllä pahemmin mieltä lämmitä.

No kumminkin, parissa vuodessa pitäisi saavuttaa vähintäänkin B1/B2-taso ja siihen B2:een taitaa kiinnostus jäädäkin. Siinä kohtaa voi jo sentää myöntää kieltä puhuvansa, vaikka tekisi kyllä mieli sanoa, ettei B2 ole mitään, ainakaan englannin perusteella. Mutta unohdetaan se.

Parissa viikossa on nyt jo jotain ihan perusteellisimpia perusteita opittu, eli tervehdyksiä, numerot 20:een asti ja lyhyitä itsensä esittelyitä ymmärtää aika helposti. Ääntäminen nyt tietenkin on ihan surkealla tasolla, mutta kai se tästä. Tunneilla onnistun tietenkin aina istumaan joidenkin vanhojen tekijöiden viereen, joten paritehtävät on tuon ääntämisen takia vielä tavallistakin toivottomampia. Eipä sillä, virheiden tekeminen ei harmita ja vähä vähältä sitä jotain oppiikin.

Tällä viikolla aion käydä vielä kaikkea jo opittua läpi, nuo numerot ainakin, opetella vähän verbien taivutusta, käydä kirjan tekstejä läpi ja opetella sanastoa. Sitäkin tärkeämpää voisi kuitenkin olla keksiä hyviä käytännön tapoja oppia ranskaa ja etsiä netistä joitain hyviä sivustoja ranskan opetteluun. Kappalesanastoa voisin vaikka huvikseni kirjoittaa flash cardeille. Kirjoitan noista eri oppimistavoista vielä myöhemmin, kun olen hahmotellut, miten toimin juuri ranskan suhteen.

The Beginning

Taas on aika aloittaa uusi blogi ja tällä kertaa tarkoituksena on jättää ne umpiturhat kuulumiset ja ajelehtivat ajatukset vähemmälle ja sen sijaan perehtyä itsensä kehittämiseen. Joidenkin mukaan elämän tarkoitus on olla onnellinen, mutta koska onnellisuus ei tee elämästä saatika yksilöstä arvokasta, jätetään moisen tavoittelu suosiolla väliin.

Muunlaisia tavoitteita löytyy ihan tarpeeksi ja varmasti niitä tulee lisääkin sitä mukaa, kun huomaan mitä tarvitaan ja mikä on vaivan arvoista. Kirjoitan blogia päästäkseni näissä tavoitteissa eteenpäin, mutta hyvä jos projektista on hyötyä muillekin. Takana on useampi vuosi tavoitteellista itsensä muuttamista ja kehittämistä, joten tiedossa on jo joitain keinoja päästä eteenpäin ja käsitellä vastaan tulevia vaikeuksia.

Tällä hetkellä suurimpiin haasteisiin kuuluu musertava itsekritiikki ja se, ettei ole mitään syytä elää. Liikaa ei kannata ajatella, mutta mikä on tehty, on tehty ja tässä sitä nyt sitten ollaan. Olisi helppoa puuhastella samaa kuin muutkin sen kummempia miettimättä, varsinkin kun sen ja suuremmat kysymykset kyseenalaistettuaan ei ehkä edes pääse takaisin siihen lapsenomaiseen carpe diem-tilaan. Mutta yritetään nyt kumminkin astella eteenpäin ja siinä sivussa löytää joku syykin siihen.

Tämänhetkisiä tavoitteita löytyy useampia, konkreettisia ja vähemmän konkreettisia. Eivätköhän nämäkin jossain kohtaa lisäänny ja jotkut niistä toivottavasti muodostuvat selkeämmiksi ja konkreettisemmiksi ihan kohtapuoliin.

- B2-tason ranska
- C1-tason englanti
- kirjoittaminen
- viivyttelyn lopettaminen/asioiden tekeminen heti
- oppiminen tehokkaaksi ja aikaansaavaksi
- löytää syy elää
- kirjoittaa säännöllisesti
- tehokas ja aikataulutettu opiskelu
- mielen ongelmien kartoittaminen

Kustakin listan kohdasta tulee juttua erikseen. Joitain tavoitteita pitäisi saada saavutettua jo tämän vuoden puolella, toisten kanssa taas menee varmasti vuosia. Mikäpä siinä, arvokkainta kehityksessä tuppaa olemaan juuri se matka parempaan.