Kissanhiekkaa arjen pesuvadissa?

Kylläpä elämä olisikin helppoa, jos mieli ei koko ajan heittäisi häränpyllyä. Välillä maailma on yksi suuri osteri vain, välillä masennus kolkuttaa portilla ja välillä olen niin irti elämästä, että muu maailma haihtuu savuna tuuleen ja jälkeen päin voi vain ihmetellä, miten taas kävi näin.

Olen jo hyväksynyt sen tosiasian, ettei tällä mielellä saa koskaan elettyä normaalia arkea. En sitä kyllä ole koskaan halunnutkaan, vaikka joskus mietin, miten naurettavan helppoa olisi vain huolehtia töistä ja kodista ja tapailla pilipaliystäviä iltaisin. Kuitenkin jo kesätyöt jokapäiväisine rutiineineen hipoo mahdottomuutta, vaikka aina niistä on turhankin suurella kunnialla selvitty.

Nyt yliopiston alettua arki ei onneksi ole ihan niin arkea, vaan jokainen päivä voi ihan hyvällä omalla tunnolla olla erilainen. Tänään en ole saanut muuta tehtyä, kuin vienyt lomakkeen pääaineen vaihtoa varten, pessyt lattiat ja kylppärin, käynyt kaupassa ja kirjastossa ja vähän järjestellyt paikkoja. Eli toisin sanoen en taaskaan ole saanut yhtään mitään aikaan.

Muiden mielenterveyden kulmakiviin on hankalampi perehtyä, mutta ainakin omat alkaa jo olla tuttuja, onhan niitä tässä jo iät kaiket ihmetelty. Tärkeimpänä voidaan kuitenkin pitää sitä, ettei missään kohtaa saa tulla tylsää. Jotain uutta ja haastavaa täytyy koko ajan olla käden ulottuvilla, ettei hengitys vaikeudu ja järki sumeudu.

Eilen illalla tuli muutaman päivän hyvän jakson jälkeen taas se raskas ja lamaannuttava olo, josta on ihan älyttömän vaikea päästä irti. Noin pieneen pätkään riitti onneksi vain yö-niminen katko ja tänään olen puuhastellut ihan tyytyväisenä sen kummempia miettimättä. Kirjoittaminenkin auttaa vähän, ainakin se purkaa turhautumista.

Vielä on kumminkin paljon mielen arvoituksia selvittämättä, joten samaan asiaan palataan varmaan taas pian, mutta nyt pitänee jatkaa päivän tavoitteita.

A Reason to Live

Pitkään olen miettinyt syytä elää, tietäen, että se on tulossa yllättäen ja sieltä, mistä sitä voisi vähiten odottaa. Nyt, ihaillessani jälleen kerran kuvaa Valkoisesta talosta Osama bin Ladenin kuoleman aikaan, sain vihdoin siitä kiinni.

Taas kerran avain ratkaisuun löytyi ihan vierestä ja kyseinen kuva (x) on oikeastaan vain symboli avaruudelliselle ajatuksia, jotka ovat läsnä päivittäin. Yllättäen se yhdistettynä ebolaan ja Charlie Clouseriin muodosti uuden näkymän.

Luonnollisesti mitään tarkkoja syitä on turha odotellakaan, eikä hetken ymmärrys takaa pitkää matkaa, mutta tästä on taas hyvä jatkaa hatarin askelin eteenpäin. Ehkä ne askelet vielä joku päivä muttuvat varmemmiksi.

Yhä vielä puuttuu yksi tärkeä palanen, johon liittyviä ongelmia olen pohtinut ja useamman kuukauden. Empatia tuntuu olevan heikolla pohjalla, enkä saa sitä järjellä vahvistettua. Koko ongelmaan on tietenkin useita syitä, mutta sitä on ratkaisevan vaikeaa korjata jo siitäkin syystä, että ajatus muihin luottamisesta on täysin absurdi. Kun kehenkään ei ole yhteyttä, on hankala antaa tunteille arvoa. Eikä ihmisarvolla ole järjen kanssa mitään tekemistä.

Toisin sanoen on tarpeen oppia ajatelemaan vahvan itsekkäästi: uskoa siihen, että minulla on oikeus elää. Tästä seuraa automaattisesti, että muilla on sama oikeus. Toisin päin se ei tietenkään toimi. Tietoisen mielen pitäisi siis saada muutettua alitajuntaa ja abstraktia mieltä. Tästä ei kuitenkaan ole kummoista kokemusta, mutta toisaalta jo se itsessään on syy yrittää.

Tu Parles Français? Non.

Rakastan kieliä ja yksi harvoista innostavista ajatuksista tulevaisuuden suhteen on omata joku päivä hyvä kielitaito. Jos kieliä oppisi hetkessä, osaisin nyt sujuvasti englantia, ranskaa, espanjaa, swahilia, latinaa, arabiaa ja hepreaa. Harmikseni osaan käytännössä vain englantia. Pari lukion espanjan kurssia tuli suoritettua, mutta siitä on vielä pitkä matka oikeaan osaamiseen.

A-ruotsia opiskelin 8 vuotta, kuitenkaan mitään varsinaista osaamista saavuttamatta. Ruotsia puhuvat sukulaiset ja ruotsinkielisillä alueilla oleskelu on ihan yhtä tyhjän kanssa, kun kyseistä kieltä ei kumminkaan tarvitse missään, eikä se edes kuulosta tai näytä hyvältä. Turhan takia opiskelu ei innosta, mutta vielä pitäisi petrata sen verran, että pääsen yliopiston pakollisesta ruotsista läpi. Käytännössä kaikkihan on kyseissä kielessä ihan nollatasolla, joten saa nyt nähdä mitä mukamuka-osaamista sen pakollisen kurssin suorittamiseen tarvitaan.

Äidinkieleksi osui tietysti suomi, mikä on varsinainen pettymys ja oikeastaan syy olla edes yrittämättä saavuttaa elämässä mitään mielenkiintoista. Vaan koska muitakaan hyviä vaihtoehtoja ei ole, täytynee unohtaa moiset epäonnettomuudet ja uskoa siihen, että vielä joku päivä voin ihan oikeasti osata puhua jotain kieltä. Tai ainakin englantia.

Tänään ajattelin kuitenkin keskittyä ranskaan. Aloitin sen vasta pari viikkoa sitten yliopiston alettua (vai oliko se viime viikolla?), joten tätä huonompi ei oikeastaan voisi ollakaan. Toisaalta, näinkin pienellä sanavarastolla osaan jo varmasti paremmin ranskaa kuin suurin osa maailman ihmisistä, mutta ei se kyllä pahemmin mieltä lämmitä.

No kumminkin, parissa vuodessa pitäisi saavuttaa vähintäänkin B1/B2-taso ja siihen B2:een taitaa kiinnostus jäädäkin. Siinä kohtaa voi jo sentää myöntää kieltä puhuvansa, vaikka tekisi kyllä mieli sanoa, ettei B2 ole mitään, ainakaan englannin perusteella. Mutta unohdetaan se.

Parissa viikossa on nyt jo jotain ihan perusteellisimpia perusteita opittu, eli tervehdyksiä, numerot 20:een asti ja lyhyitä itsensä esittelyitä ymmärtää aika helposti. Ääntäminen nyt tietenkin on ihan surkealla tasolla, mutta kai se tästä. Tunneilla onnistun tietenkin aina istumaan joidenkin vanhojen tekijöiden viereen, joten paritehtävät on tuon ääntämisen takia vielä tavallistakin toivottomampia. Eipä sillä, virheiden tekeminen ei harmita ja vähä vähältä sitä jotain oppiikin.

Tällä viikolla aion käydä vielä kaikkea jo opittua läpi, nuo numerot ainakin, opetella vähän verbien taivutusta, käydä kirjan tekstejä läpi ja opetella sanastoa. Sitäkin tärkeämpää voisi kuitenkin olla keksiä hyviä käytännön tapoja oppia ranskaa ja etsiä netistä joitain hyviä sivustoja ranskan opetteluun. Kappalesanastoa voisin vaikka huvikseni kirjoittaa flash cardeille. Kirjoitan noista eri oppimistavoista vielä myöhemmin, kun olen hahmotellut, miten toimin juuri ranskan suhteen.

The Beginning

Taas on aika aloittaa uusi blogi ja tällä kertaa tarkoituksena on jättää ne umpiturhat kuulumiset ja ajelehtivat ajatukset vähemmälle ja sen sijaan perehtyä itsensä kehittämiseen. Joidenkin mukaan elämän tarkoitus on olla onnellinen, mutta koska onnellisuus ei tee elämästä saatika yksilöstä arvokasta, jätetään moisen tavoittelu suosiolla väliin.

Muunlaisia tavoitteita löytyy ihan tarpeeksi ja varmasti niitä tulee lisääkin sitä mukaa, kun huomaan mitä tarvitaan ja mikä on vaivan arvoista. Kirjoitan blogia päästäkseni näissä tavoitteissa eteenpäin, mutta hyvä jos projektista on hyötyä muillekin. Takana on useampi vuosi tavoitteellista itsensä muuttamista ja kehittämistä, joten tiedossa on jo joitain keinoja päästä eteenpäin ja käsitellä vastaan tulevia vaikeuksia.

Tällä hetkellä suurimpiin haasteisiin kuuluu musertava itsekritiikki ja se, ettei ole mitään syytä elää. Liikaa ei kannata ajatella, mutta mikä on tehty, on tehty ja tässä sitä nyt sitten ollaan. Olisi helppoa puuhastella samaa kuin muutkin sen kummempia miettimättä, varsinkin kun sen ja suuremmat kysymykset kyseenalaistettuaan ei ehkä edes pääse takaisin siihen lapsenomaiseen carpe diem-tilaan. Mutta yritetään nyt kumminkin astella eteenpäin ja siinä sivussa löytää joku syykin siihen.

Tämänhetkisiä tavoitteita löytyy useampia, konkreettisia ja vähemmän konkreettisia. Eivätköhän nämäkin jossain kohtaa lisäänny ja jotkut niistä toivottavasti muodostuvat selkeämmiksi ja konkreettisemmiksi ihan kohtapuoliin.

- B2-tason ranska
- C1-tason englanti
- kirjoittaminen
- viivyttelyn lopettaminen/asioiden tekeminen heti
- oppiminen tehokkaaksi ja aikaansaavaksi
- löytää syy elää
- kirjoittaa säännöllisesti
- tehokas ja aikataulutettu opiskelu
- mielen ongelmien kartoittaminen

Kustakin listan kohdasta tulee juttua erikseen. Joitain tavoitteita pitäisi saada saavutettua jo tämän vuoden puolella, toisten kanssa taas menee varmasti vuosia. Mikäpä siinä, arvokkainta kehityksessä tuppaa olemaan juuri se matka parempaan.