En haluaisi elämän olevan pelkkää suorittamista, vaikka toisinaan tuntuu siltä, ettei muunlaisessa elämässä ole mitään makua. Ehken vain ole löytänyt mitään parempaa tai kaikki se parempi on jo takana. Tai sitten itsensä kehittäminen vain on se syy herätä aamulla.
Joka tapauksessa itsensä muuttaminen on älyttömän vaikeaa, varsinkin kun tavoitteita on niin paljon ja ne saavat vähän väliä uusia muotoja. Kaikkein hankalinta taitaa kuitenkin olla se, että arjen velvollisuudet tulevat koko ajan paremman tekemisen väliin. Nytkin mielessä on vaikka mitä, mitä voisi tehdä ja motivaatiotakin löytyy, mutta ensi viikolla on tentti ja siihen valmistautuminen takkuaa toden teolla.
Pitkään pidin itseäni juuri lukijatyyppinä ja kyllähän tiedon sisäistäminen lukemalla helppoa onkin, mutta enää se ei vain riitä. Lukion jälkeen ja kansanopistoissa pyöriessä identiteetti, omat rajat ja kiinnostuksenkohteet alkoivat selkeytyä ja viime vuonna oppiminen ja eri tavat oppia tulivat entistä ajankohtaisemmaksi jo ihan yliopiston pääsykokeisiin lukemisen vuoksi, mutta kiinnostuksenkohteena ne olisivat muutenkin.
Yliopisto on tähän mennessä ollut varsinainen pettymys oppimisen tukemisen ja ajankäytön suhteen. Luennot on täysin yhtä tyhjän kanssa, luentodioissa ei ole mitään järkeä, eikä tenttiin lukeminen auta henkisessä kasvussa sen enempää kuin nukkuminen. Kielten opiskelu on ranskan alkeiskurssin perusteella parempaa kuin alemmilla asteilla, mutta tottahan paljon riippuu kurssista ja opettajasta. Nopea tahti ja kunnon vaatimukset ovat hyvästä, mutta itse tunnit on suoraan sanottuna aika turhia. Ranskan kurssiin tuntuu pätevän sama kuin muuhunkin opiskeluun: tunnille osallistuminen on itsestään selvä velvollisuus, mutta kaikki oppiminen tapahtuu kuitenkin kotona ja puolet siitä ei liity koulukirjoihin mitenkään.
Olen syksyn aikana perehtynyt ensisijaisesti ranskan opiskelun hyödyn ja tahdin maksimoimiseen. Ideoita on vaikka ja kuinka ja joka päivä ymmärtää prosessia paremmin, mutta käytännön toteutus on aika heikoilla. Näin se kyllä tuppaa aina olemaankin, suunnitelma on, mutta toteutus odottaa vuoroaan sillä välin kun innoissani ideoin muuta ja huomaamattani tuhlaan aikaa ties mihin.
Pitkästä aikaa kaikenlaiseen itsensä kehittämiseen olisi motivaatiota ja energiaakin, mutta arkielämän turhuudet tunkevat taas tielle. Ensi viikon tenttiin pitäisi lukea, uudessa kämpässä on vielä järjesteltävää, ranskaan pitäisi käyttää turhaa aikaa mm. tekemällä läksyjä ja nyt ei kävelykään kunnolla onnistu venähtäneen nilkan takia. Kuitenkin tuntuu siltä, että se parempi vaihe on ihan lähellä.
No comments
Post a Comment